fbpx

Liputetaan yhdessä monimuotoisuuden puolesta

Ilmassa on innostusta ja syksyinen tuulenpuuska nostaa liput voimakkaasti Isku Areenan
salkoihin. Naruja käsissä pitelee Jenni, joka on yksi neljästä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaispalveluiden asiakkaasta valmiina tarttumaan uuteen työmahdollisuuteen syksyllä
2023.


Aiemmin olin epävarma, vältin virheitä ja saatoin jopa luovuttaa helposti. Nyt olen alkanut suhtautua virheisiin oppimiskokemuksina.


Jenni kertoo, että hänen elämässään on tapahtunut valtava muutos, kun hän on oppinut
ottamaan rohkeasti uusia mahdollisuuksia ja haasteita vastaan. “Aiemmin olin epävarma,
vältin virheitä ja saatoin jopa luovuttaa helposti. Nyt olen alkanut suhtautua virheisiin
oppimiskokemuksina”
, Jenni kertoo. Tämä muutos on tuonut Jennin elämään lisää iloa,
itsevarmuutta ja mahdollisuuksia.


Pelicans, Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen vammaispalvelut sekä HemmaKoti aloittivat
sosiaalista vastuuta korostavan yhteistyön, joka saa jatkoa myös tulevalla kaudella.
HemmaKodin kautta jokaisessa Pelicansin kotiottelussa lipunnostajana toimii täsmätyökykyinen henkilö, jonka
työkyky on täyttä täsmää.


Jenni on ottanut vastaan erilaisia töitä, kuten siivouskeikkoja ja vertaisvalmentajana
toimimista. Työtehtävien moninaisuus on tuonut mukanaan uusia ihmisiä ja lisännyt Jennin
aktiivisuutta. Liikunta on tullut merkittäväksi osaksi Jennin elämää, ja sen myötä hän on
kokenut mielialan parantuneen huomattavasti.


Jenni kertoo, että erityisen merkittävä rooli muutoksessa on ollut HemmaKodin tarjoamalla
mahdollisuudella. “Ensimmäistä kertaa olen löytänyt aidon työyhteisön, jossa välitetään
toisista ja jossa tunnen olevani osa jotakin merkityksellistä”
, Jenni sanoo. Tämä
yhteisöllisyyden tunne on vahvistanut Jennin itseluottamusta ja auttanut häntä kasvamaan
ihmisenä.

Itsensä arvostaminen on noussut uudelle tasolle, ja nyt uskon vahvemmin omiin kykyihini ja mahdollisuuksiin.


Tämän matkan varrella Jenni on saanut uusia ystäviä ja löytänyt jopa elämänkumppanin.
Nämä ihmissuhteet ovat rikastuttaneet Jennin elämää ja tuoneet siihen merkitystä ja lämpöä,
jota hän ei osannut aiemmin kuvitellakaan. “Itsensä arvostaminen on noussut uudelle
tasolle, ja nyt uskon vahvemmin omiin kykyihini ja mahdollisuuksiini”
, Jenni kertoo.


Kahden vuoden päästä Jenni näkee itsensä työskentelemässä Lahdessa. Toimialalla ei ole
Jennille väliä, sillä tärkeintä on työn tuoma merkityksellisyys ja mahdollisuus kehittyä. Jenni
on avoin uusille haasteille ja hän odottaa innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. “Tämä
matka on opettanut minulle, että virheet ovat osa kasvua ja että niistä oppiminen tekee
meistä vahvempia ja itsevarmempia”
, Jenni muistuttaa.


Tiedätkö yhteisön tai yrityksen, joka haluaisi mukaan? Lue lisää Unelmien duunipäivästä täältä

Jätä Viesti